Miksi palautuminen työpäivän aikana kannattaa ja miksi yksilö ei voi ratkaista kuormitusta pelkästään yksin?

Meillä oli hätäkeskuksessa periaate, jossa kaikki työ, mitä tehtiin päivystyssalin ulkopuolella, oli oltava tehokasta ja aikaansaavaa. ”Ei hiihdellä turhaan käytävillä”, sanottiin usein. Sinänsä oikeansuuntainen ajatus.

Työkaverini totesi kuitenkin kerran: "Pitää olla aikaa pysähtyä myös ajattelemaan.” Jäin miettimään tuota. Se oli hyvin sanottu. Esihenkilönä piti olla aikaa myös vapaalle ajattelulle, luovuudelle, ideoinnille.

Monessa työpaikassa pysähtyminen koetaan jopa uhkana.
Ajatellaan, että jos pysähdytään, aikaa menee hukkaan, tehokkuus kärsii ja asiat kasaantuvat.
Siksi jatketaan vaan eteenpäin entisellä, tutuksi ja turvalliseksi tulleella tavalla, vaikka väsyttäisi.

Pysähtymisen puute on usein juuri se, mikä kuormittaa eniten.
Ei se työmäärä, vaan se, ettei ole aikaa nähdä, mihin oma energia oikeasti kuluu.

Yksilöllä on vastuuta, mutta se ei pelkästään yksin riitä

Palautumisesta puhutaan paljon.
Harvemmin puhutaan kuitenkaan siitä, miksi palautumiselle ei ole tilaa. Jokaiselle on tarjolla keinoja palautumiseen, vinkkejä jaksamiseen ja ohjeita ajanhallintaan.
Yksilö tekee sen, minkä pystyy. Hänestä voi tulla vahva, mutta yksilön vastuu ei pelkästään yksin kanna.

Työhyvinvointia ei voi myöskään ulkoistaa kokonaan työnantajalle. Jos työpäivä itsessään ei anna tilaa palautumiselle, yksilön keinot eivät välttämättä riitä.
Kuormitus ei synny vain tekemisestä, vaan jatkuvasta epävarmuudesta, valppaudesta ja siitä, ettei ehdi pysähtyä ajattelemaan.

Siksi tarvitaan myös muuta kuin henkilökohtaisia keinoja.
Tarvitaan yhteispeliä.
Yhteistä suunnitelmaa ja yhteistä toteuttamista.

Palautuminen alkaa työpäivän aikana

Sain viestin, jossa kysyttiin:
”Onko oikein pysähtyä työpäivän aikana hetkeksi? Onko se sallittavaa?”

Vastasin, että on oikein. Ja on sallittua.

Kerran päivystäjä tuli kertomaan työpäivän aluksi, että oli nukkunut jostain syytä yön huonosti. Hän oli huolissaan, jaksaako hän pitkän työpäivän loppuun saakka. Työ kun on koko ajan tarkkuutta vaativaa. Yllytin esihenkilönä hänet päiväunille, jotta jaksaisi pitkän työpäivän loppuun riittävissä voimissa. Hän kävi nukkumassa. Ja jaksoi.

Palautuminen ei ala työpäivän jälkeen. Sen pitäisi alkaa ja parhaimmillaan se alkaa jo työpäivän aikana. Kun kuormitusta ei ehdi tunnistaa, sitä on vaikea purkaa.
Silloin palautuminen siirtyy iltaan, viikonloppuun tai lomaan.

Yhteinen pysähtyminen on rakenteellinen ratkaisu

Monessa työyhteisössä jo se, että kuormitus tehdään näkyväksi yhdessä, keventää tilannetta.
Ei siksi, että työ vähenisi, vaan siksi että epämääräinen paine vähenee. Ja usein jo se riittää.

Näiden teemojen äärelle pysähdytään myös työyhteisöjen luennoilla ja keskusteluissa.